-
Toinen kuningasten kirja 13
- 1 Juudan kuninkaan Joasin, Ahasjan pojan, kahdentenakymmenentenäkolmantena hallitusvuotena Israelin kuninkaaksi tuli Joahas, Jehun poika. Hän hallitsi Samarian kaupungissa seitsemäntoista vuotta.
- 2 Joahas teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, ja syyllistyi samoihin synteihin, joilla Jerobeam, Nebatin poika, oli johdattanut Israelin synnintekoon. Niistä synneistä hän ei luopunut.
- 3 Herra vihastui Israeliin ja antoi sen kerta kerran jälkeen Syyrian kuninkaan Hasaelin ja hänen poikansa Ben-Hadadin käsiin.
- 4 Mutta Joahas rukoili Herraa leppymään, ja Herra kuuli hänen rukouksensa, kun näki miten Syyrian kuningas sorti israelilaisia.
- 5 Herra antoi israelilaisille vapauttajan, ja niin he pääsivät Syyrian vallasta ja saattoivat asua rauhassa kotonaan niin kuin ennenkin.
- 6 Mutta vieläkään he eivät luopuneet synneistä, joilla Jerobeamin suku oli johdattanut koko Israelin synnintekoon. Niistä synneistä he pitivät kiinni ja säilyttivät asera-tarhankin Samarian kaupungissa.
- 7 Joahasille ei ollut jäänyt kuin viisikymmentä hevosta, kymmenet sotavaunut ja kymmenentuhatta jalkamiestä. Syyrian kuningas oli murskannut hänen sotajoukkonsa, ja Israel oli nyt kuin tomua, jota jokainen polkee.
- 8 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Joahasista ja hänen kaikista saavutuksistaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.
- 9 Joahas meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Samarian kaupunkiin. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Joas.
- 10 Juudan kuninkaan Joasin kolmantenakymmenentenäseitsemäntenä hallitusvuotena Israelin kuninkaaksi tuli Joas, Joahasin poika. Hän hallitsi Samarian kaupungissa kuusitoista vuotta.
- 11 Joas teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, hän ei luopunut mistään niistä synneistä, joilla Jerobeam, Nebatin poika, oli johdattanut Israelin synnintekoon. Näistä synneistä hän piti kiinni.
- 12 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Joasista ja hänen saavutuksistaan sekä siitä, kuinka hän taisteli Juudan kuningasta Amasjaa vastaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.
- 13 Joas meni lepoon isiensä luo, ja hänen valtaistuimelleen nousi Jerobeam. Joas haudattiin Samarian kaupunkiin Israelin kuninkaiden viereen.
- 14 Kun Elisa sairasti kuolintautiaan, Israelin kuningas Joas tuli hänen luokseen. Kuningas itki hänen edessään ja huusi: "Isäni, isäni! Missä nyt on Israelin tuki ja turva?"
- 15 Elisa sanoi silloin hänelle: "Ota jousi ja nuolia." Kun Israelin kuningas oli hakenut jousen ja nuolia,
- 16 Elisa sanoi hänelle: "Ota jousi käteesi." Kuningas otti jousen, ja Elisa pani omat kätensä hänen käsiensä päälle
- 17 ja sanoi: "Avaa idänpuoleinen ikkuna." Hän avasi sen, ja Elisa sanoi: "Ammu nuoli." Kuningas ampui. Silloin Elisa sanoi: "Herran voitonnuoli! Nuoli, joka antaa voiton Syyriasta! Afekissa sinä vielä lyöt Syyrian perin pohjin."
- 18 Sitten hän sanoi: "Ota loput nuolet." Israelin kuningas otti nuolet, ja Elisa sanoi hänelle: "Lyö nuolia maahan." Kuningas löi maahan kolme nuolta. Kun hän lopetti siihen,
- 19 Jumalan mies suuttui hänelle ja sanoi: "Olisit lyönyt viisi tai kuusi nuolta! Silloin olisit lyönyt Syyrian lopullisesti. Nyt lyöt Syyrian vain kolme kertaa."
- 20 Sitten Elisa kuoli ja hänet haudattiin. Moabilaisten partiojoukkoja tuli tuohon aikaan joka vuosi maahan.
- 21 Kun erästä miestä kerran oltiin hautaamassa, hautaajat huomasivat partiojoukon. Silloin he heittivät miehen Elisan hautaan ja lähtivät pakoon. Mutta kun ruumis kosketti Elisan luita, mies heräsi henkiin ja nousi jaloilleen.
- 22 Syyrian kuningas Hasael ahdisti ja sorti Israelia koko Joahasin elinajan.
- 23 Mutta Herra armahti israelilaisia ja osoitti heille laupeutensa. Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa tekemänsä liiton tähden hän ei tahtonut tuhota heitä. Hän kääntyi heidän puoleensa eikä vielä silloin heittänyt heitä pois kasvojensa edestä.
- 24 Kun Syyrian kuningas Hasael kuoli, hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Ben-Hadad.
- 25 Joas, Joahasin poika, otti Hasaelin pojalta Ben- Hadadilta takaisin ne kaupungit, jotka Hasael oli asevoimin riistänyt hänen isältään Joahasilta. Joas löi kolmesti Ben-Hadadin ja palautti kaupungit Israelille.
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Albanian
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Calo
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dari
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- English and Klingon.
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malagasy
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Mongolian
- Myanmar Burmse
- Ndebele
- Norwegian bokmal
- Norwegian nynorsk
- Pohnpeian
- Polish
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Serbian
- Shona
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Tausug
- Thai
- Tok Pisin
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
-
Active Persistent Session:
To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.
How This All Works
Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.
However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.
Please Keep Your Favourite Verse Private
Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.
The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.
-
Loading...
-
-
Pyha Raamattu (1992) (pyharaamattu1992 - 1.2)
2023-05-17Finnish (fi)
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.
Tämä raamatunkäännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus-, ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle, mutta kopioiminen ja edelleen levittäminen on ehdottomasti kielletty. Muuta kuin henkilökohtaista tutkimuskäyttöä varten tarvitaan erillinen lupa kirkon keskusrahastolta.
Finnish Bible authorized by Evangelical Lutheran Church of Finland in 1992.
This translation of The Holy Bible is copyrighted by Kirkon keskusrahasto. The text is intended to research and studying purposes. The text may be retrieved to your personal workstation but copying and re-distributing is strictly forbidden. For other usages than personal research, teaching and studying a separate license by Kirkon keskusrahasto is required.
Kirkon keskusrahasto
Satamakatu 11 A
00160 HELSINKI
FINLAND
tel. +358-0-18021
SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)- Encoding: UTF-8
- Direction: LTR
- LCSH: Bible.Finnish
- Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1992
License
Copyrighted; Permission to distribute granted to CrossWire
Source (OSIS)
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/GEN.1/1.-Mooseksen-kirja-1
- history_1.1
- Added two missing words in Luke 24:53 (2003-05-07)
- history_1.1.1
- Fixed encoding of .conf (2012-12-28)
- history_1.1.2
- Rebuilt module with braces {} instead of lt/gt (2013-01-03) ; Supplied missing "}" in 1Ch 12:11. Also replaced every instance of multiple whitespace by a single space. See http://www.crosswire.org/tracker/browse/MOD-230
- history_1.2
- (2023-05-17) Converted from imp to OSIS and correction of the braces (MOD-230)
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.