-
Toinen kuningasten kirja 14
- 1 Israelin kuninkaan Joasin, Joahasin pojan, toisena hallitusvuotena Juudan kuninkaaksi tuli Amasja, Joasin poika.
- 2 Hän oli kuninkaaksi tullessaan kahdenkymmenenviiden vuoden ikäinen, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksikymmentäyhdeksän vuotta. Hänen äitinsä oli jerusalemilainen Joaddan.
- 3 Amasja teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, olematta siinä kuitenkaan esi-isänsä Daavidin vertainen. Hän teki kaikessa isänsä Joasin tavoin.
- 4 Uhrikukkuloista ei luovuttu, yhä edelleen kansa uhrasi ja suitsutti kukkuloilla.
- 5 Heti kun Amasja sai valtansa lujitetuksi, hän surmasi ne miehet, jotka olivat murhanneet hänen isänsä, kuningas Joasin.
- 6 Murhaajien lapsia hän ei kuitenkaan surmannut. Tässä hän noudatti Mooseksen lain kirjaa, jossa on Herran käsky: "Isää ei saa tuomita kuolemaan poikansa eikä poikaa isänsä rikoksesta, vaan kukin tuomittakoon vain omasta rikoksestaan."
- 7 Amasja löi Suolalaaksossa Edomin sotajoukon, jossa oli kymmenentuhatta miestä, ja valtasi sitten Selan. Hän antoi kaupungille nimen Jokteel, joka sillä vieläkin on.
- 8 Sitten Amasja lähetti sanansaattajia viemään Israelin kuninkaalle Joasille, Joahasin pojalle, Jehun pojanpojalle, viestin: "Tule, meidän on selvitettävä välimme."
- 9 Mutta Joas, Israelin kuningas, lähetti Juudan kuninkaalle Amasjalle vastauksen: "Libanonin ohdake lähetti Libanonin setrille sanan: 'Anna tyttäresi pojalleni vaimoksi.' Mutta Libanonin villieläimet kulkivat siitä ja tallasivat ohdakkeen jalkoihinsa.
- 10 Sinä olet ylpistynyt, kun sait lyödyksi Edomin. Nauti nyt kunniastasi ja pysy aloillasi. Pitääkö sinun ehdoin tahdoin etsiä onnettomuutta, syöstä itsesi ja samalla koko Juuda turmioon?"
- 11 Amasja ei kuunnellut häntä. Silloin Joas, Israelin kuningas, hyökkäsi maahan. Hän ja Juudan kuningas Amasja kävivät taisteluun Bet-Semesissä, joka oli Juudan aluetta.
- 12 Juuda jäi Israelia vastaan taistellessaan tappiolle, ja sen sotilaat hajaantuivat ja pakenivat kukin kotiinsa.
- 13 Joas, Israelin kuningas, otti Bet-Semesissä vangiksi Juudan kuninkaan Amasjan, joka oli Ahasjan pojan Joasin poika. Sitten Joas marssi Jerusalemiin ja määräsi kaupunginmuurin revittäväksi neljänsadan kyynärän matkalta, Efraiminportilta Kulmaportille saakka.
- 14 Hän ryösti kaiken kullan ja hopean sekä muut esineet Herran temppelistä ja kuninkaan palatsin aarrekammioista. Panttivankejakin hän otti, ennen kuin palasi Samariaan.
- 15 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Joasista ja hänen saavutuksistaan sekä siitä, kuinka hän taisteli Juudan kuningasta Amasjaa vastaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.
- 16 Joas meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Samarian kaupunkiin Israelin kuninkaiden viereen. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Jerobeam.
- 17 Juudan kuningas Amasja, Joasin poika, eli vielä viisitoista vuotta sen jälkeen kun Israelin kuningas Joas, Joahasin poika, oli kuollut.
- 18 Kaikki muu, mitä Amasjasta on kerrottavaa, on kirjoitettu Juudan kuninkaiden historiaan.
- 19 Amasjaa vastaan tehtiin Jerusalemissa salaliitto. Hän pakeni Lakisiin, mutta sinne lähetettiin miehiä hänen peräänsä, ja he tappoivat hänet siellä.
- 20 Hänet tuotiin hevosen selässä Jerusalemiin ja haudattiin Daavidin kaupunkiin isiensä viereen.
- 21 Juudan kansa asetti Amasjan jälkeen kuninkaaksi hänen poikansa Asarjan, joka silloin oli kuusitoistavuotias.
- 22 Asarja palautti Eilatin Juudalle ja rakensi sen jälleen, kun Amasja oli mennyt lepoon isiensä luo.
- 23 Juudan kuninkaan Amasjan, Joasin pojan, viidentenätoista hallitusvuotena Israelin kuninkaaksi tuli Jerobeam, Joasin poika. Hän hallitsi Samarian kaupungissa neljäkymmentäyksi vuotta.
- 24 Jerobeam teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Hän ei luopunut yhdestäkään niistä synneistä, joilla Jerobeam, Nebatin poika, oli johdattanut Israelin synnintekoon.
- 25 Hän kuitenkin palautti Israelille raja-alueen Lebo-Hamatista Kuolleeseenmereen saakka. Näin kävi toteen se, minkä Herra, Israelin Jumala, oli puhunut Gat-Heferistä kotoisin olevan palvelijansa Joonan, Amittain pojan, suulla.
- 26 Herra oli nähnyt Israelin kurjaakin kurjemman tilan, sen, ettei ollut jäljellä ketään, ei ylhäistä eikä alhaista, josta olisi ollut maan pelastajaksi.
- 27 Mutta Herra ei vielä ollut ilmoittanut, että hän pyyhkii Israelin nimen pois taivaan alta, ja niin hän antoi Jerobeamin, Joasin pojan, pelastaa kansan.
- 28 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Jerobeamista ja hänen saavutuksistaan sekä siitä, kuinka hän kävi sotia ja palautti Damaskoksen ja Hamatin Israelille, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.
- 29 Jerobeam meni lepoon isiensä luo Israelin kuninkaiden pariin, ja hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Sakarja.
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Albanian
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Calo
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dari
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- English and Klingon.
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malagasy
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Mongolian
- Myanmar Burmse
- Ndebele
- Norwegian bokmal
- Norwegian nynorsk
- Pohnpeian
- Polish
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Serbian
- Shona
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Tausug
- Thai
- Tok Pisin
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
-
Active Persistent Session:
To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.
How This All Works
Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.
However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.
Please Keep Your Favourite Verse Private
Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.
The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.
-
Loading...
-
-
Pyha Raamattu (1992) (pyharaamattu1992 - 1.2)
2023-05-17Finnish (fi)
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.
Tämä raamatunkäännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus-, ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle, mutta kopioiminen ja edelleen levittäminen on ehdottomasti kielletty. Muuta kuin henkilökohtaista tutkimuskäyttöä varten tarvitaan erillinen lupa kirkon keskusrahastolta.
Finnish Bible authorized by Evangelical Lutheran Church of Finland in 1992.
This translation of The Holy Bible is copyrighted by Kirkon keskusrahasto. The text is intended to research and studying purposes. The text may be retrieved to your personal workstation but copying and re-distributing is strictly forbidden. For other usages than personal research, teaching and studying a separate license by Kirkon keskusrahasto is required.
Kirkon keskusrahasto
Satamakatu 11 A
00160 HELSINKI
FINLAND
tel. +358-0-18021
SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)- Encoding: UTF-8
- Direction: LTR
- LCSH: Bible.Finnish
- Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1992
License
Copyrighted; Permission to distribute granted to CrossWire
Source (OSIS)
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/GEN.1/1.-Mooseksen-kirja-1
- history_1.1
- Added two missing words in Luke 24:53 (2003-05-07)
- history_1.1.1
- Fixed encoding of .conf (2012-12-28)
- history_1.1.2
- Rebuilt module with braces {} instead of lt/gt (2013-01-03) ; Supplied missing "}" in 1Ch 12:11. Also replaced every instance of multiple whitespace by a single space. See http://www.crosswire.org/tracker/browse/MOD-230
- history_1.2
- (2023-05-17) Converted from imp to OSIS and correction of the braces (MOD-230)
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.