-
Toinen aikakirja 21
- 1 Josafat meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin isiensä viereen Daavidin kaupunkiin. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Joram.
- 2 Joramin veljet olivat Asarja, Jehiel, Sakarja, Asarja, Mikael ja Sefatja. Kaikki he olivat Juudan kuninkaan Josafatin poikia.
- 3 Heidän isänsä oli antanut heille paljon lahjoja, hopeaa, kultaa ja muita kalleuksia, sekä linnoitettuja kaupunkeja Juudan alueelta. Mutta kuninkuuden hän antoi Joramille, koska tämä oli esikoinen.
- 4 Kun Joram oli noussut isänsä valtaistuimelle ja vakiinnuttanut asemansa, hän surmautti kaikki veljensä ja myös joukon Israelin johtomiehiä.
- 5 Kuninkaaksi tullessaan Joram oli kolmenkymmenenkahden vuoden ikäinen, ja hän hallitsi Jerusalemissa kahdeksan vuotta.
- 6 Joram kulki samaa tietä kuin Israelin kuninkaat. Hänellä oli vaimonaan Ahabin tytär, ja Ahabin suvun tavoin hän teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä.
- 7 Herra ei kuitenkaan tahtonut hävittää Daavidin sukua, koska hän oli tehnyt liiton Daavidin kanssa ja luvannut jättää Daavidille ja hänen suvulleen lampun ikiajoiksi.
- 8 Joramin aikana Edom nousi kapinaan, irrottautui Juudan alaisuudesta ja valitsi itselleen oman kuninkaan.
- 9 Silloin Joram lähti päällikköjensä ja vaunujoukkojensa kanssa yöllä liikkeelle ja löi edomilaiset, jotka olivat piirittäneet hänet ja vaunujoukkojen päälliköt.
- 10 Edom pääsi kuitenkin Juudan vallan alaisuudesta ja on pysynyt siitä erillään tähän päivään saakka. Samaan aikaan myös Libna irrottautui Juudasta, koska Joram oli hylännyt isiensä Jumalan.
- 11 Joram rakensi kukkulapyhäköitä Juudan vuoristoon ja houkutteli Jerusalemin asukkaat harjoittamaan epäjumalanpalvelusta, ja hän sai koko Juudan luopumaan Herrasta.
- 12 Joram sai profeetta Elialta tällaisen kirjeen: "Näin sanoo Herra, sinun isäsi Daavidin Jumala: 'Sinä et ole vaeltanut isäsi Josafatin ja Juudan kuninkaan Asan teitä,
- 13 vaan olet kulkenut Israelin kuninkaiden teitä ja houkutellut Juudan kansan ja Jerusalemin asukkaat harjoittamaan epäjumalanpalvelusta Ahabin suvun tavoin. Sinä olet surmannut isäsi perheen, omat veljesi, jotka olivat parempia kuin sinä.
- 14 Sen tähden Herra antaa ankaran vitsauksen kohdata sinun kansaasi, poikiasi, vaimojasi ja koko omaisuuttasi.
- 15 Sinä itse sairastut vaikeaan tautiin, sisusvaivaan, joka saa sisälmyksesi lopulta tunkeutumaan ulos.'"
- 16 Herra yllytti filistealaiset ja nubialaisten naapureina asuvat arabialaiset Joramia vastaan.
- 17 He hyökkäsivät Juudaan, tunkeutuivat syvälle maahan ja ottivat kuningasperheen omaisuudesta saaliikseen kaiken minkä käsiinsä saivat. He veivät mukanaan myös kuninkaan lapset ja vaimot, niin ettei hänelle jäänyt kuin Joahas, nuorin poika.
- 18 Ja kaiken tämän jälkeen Herra löi Joramia parantumattomalla sisussairaudella,
- 19 niin että lopulta hänen sisälmyksensä tunkeutuivat taudin voimasta ulos ja hän kuoli ankariin tuskiin. Hänelle ei kansa sytyttänyt hautajaisroihua, niin kuin se oli tehnyt hänen esi-isilleen.
- 20 Kuninkaaksi tullessaan Joram oli kolmenkymmenenkahden vuoden ikäinen, ja hän hallitsi Jerusalemissa kahdeksan vuotta. Hänen kuolemaansa ei kukaan surrut. Hänet haudattiin Daavidin kaupunkiin, mutta ei kuninkaiden hautaan.
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Albanian
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Calo
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dari
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- English and Klingon.
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malagasy
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Mongolian
- Myanmar Burmse
- Ndebele
- Norwegian bokmal
- Norwegian nynorsk
- Pohnpeian
- Polish
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Serbian
- Shona
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Tausug
- Thai
- Tok Pisin
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
-
Active Persistent Session:
To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.
How This All Works
Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.
However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.
Please Keep Your Favourite Verse Private
Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.
The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.
-
Loading...
-
-
Pyha Raamattu (1992) (pyharaamattu1992 - 1.2)
2023-05-17Finnish (fi)
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.
Tämä raamatunkäännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus-, ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle, mutta kopioiminen ja edelleen levittäminen on ehdottomasti kielletty. Muuta kuin henkilökohtaista tutkimuskäyttöä varten tarvitaan erillinen lupa kirkon keskusrahastolta.
Finnish Bible authorized by Evangelical Lutheran Church of Finland in 1992.
This translation of The Holy Bible is copyrighted by Kirkon keskusrahasto. The text is intended to research and studying purposes. The text may be retrieved to your personal workstation but copying and re-distributing is strictly forbidden. For other usages than personal research, teaching and studying a separate license by Kirkon keskusrahasto is required.
Kirkon keskusrahasto
Satamakatu 11 A
00160 HELSINKI
FINLAND
tel. +358-0-18021
SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)- Encoding: UTF-8
- Direction: LTR
- LCSH: Bible.Finnish
- Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1992
License
Copyrighted; Permission to distribute granted to CrossWire
Source (OSIS)
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/GEN.1/1.-Mooseksen-kirja-1
- history_1.1
- Added two missing words in Luke 24:53 (2003-05-07)
- history_1.1.1
- Fixed encoding of .conf (2012-12-28)
- history_1.1.2
- Rebuilt module with braces {} instead of lt/gt (2013-01-03) ; Supplied missing "}" in 1Ch 12:11. Also replaced every instance of multiple whitespace by a single space. See http://www.crosswire.org/tracker/browse/MOD-230
- history_1.2
- (2023-05-17) Converted from imp to OSIS and correction of the braces (MOD-230)
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.